Fascial Manipulation© menetelmä

Kyseessä on tuki- ja liikuntaelimistön ongelmiin kehitetty hoitomuoto, jossa keskitytään faskiaan eli kehon kalvorakenteeseen, pääosin lihaksia ympäröivään syvään faskiaan.  Viimeisten vuosien aikana tieteellisissä tutkimuksissa on selvitetty että noin 30% lihassoluista kiinnittyy faskiaan ja loput 70% jänteen kautta luuhun. Faskia on siis merkittävä rakenne ihmisen toiminnalle ja liikkumiselle, sillä 1/3 lihaksen tuottamasta voimasta välittyy faskian kautta.

Toinen ja ehkä vielä tärkeämpi havainto on tutkimustyössä selvitetty faskian sisältämien reseptorien määrä. Liikettä ja asentoa aistivia soluja on faskiassa huomattavasti enemmän verrattuna lihakseen, jänteeseen tai nivelsiteisiin. Tämä puolestaan tarkoittaa että faskialla on merkittävä rooli liikkeen kontrollissa ja siten se on mukana kaikissa liikkeissä riipumatta siitä tekeekö faskian alla oleva lihas työtä liikkeen aikaansaamiseksi. 

Faskiamanipulaatio perustuu faskian toiminnan normalisointiin, mikä johtaa normaaliin liikkeeseen ja sitä kautta ylikuormittunut/kipeytynyt rakenne paranee. Osa hoidettavista pisteistä saattaa sijaita melko kaukana itse kipuilevasta alueesta. Esimerkiksi akilesjänteen kivussa hoidettavia pisteitä saattaa olla selässä, pakarassa ja polven seudulla. 

Faskiakäsittelystä on hyötyä mm.

  • Voidaan käyttää kaikissa tuki- ja liikuntaelinten ongelmissa
  • Pitkittynyt tilanne mikä ei tunnu paranevan ”normaalissa” ajassa
  • Vaivaa on, mutta mitään selittävää ei lukuisista tutkimuksista ja hoidoista huolimatta ole saatu selville
  • Vammojen ja leikkausten jälkitilat, jopa pitkä aika sitten tapahtuneet
  • Eri puolella kehoa ilman ”syytä” esiintyvät/katoavat kiputilat
  • Aktiivisen liikkujan, urheilijan yms kehoaan paljon käyttävän henkilön oireiden poistaminen ja suorituskyvyn parantaminen

 

"Yläreisien pitkäaikainen tunnottomuus ja ”tikkuilu” saatiin hoidettua. Ei oireita viime alkukesän jälkeen. Mahtava hoitomuoto!" - Laura O.

"Arkea ja liikuntaharrastusta haitannut nivelkipu helpottui faskiamanipulaatiolla. Voin suositella. Varsinkin kun apua kipuun ei tunnu löytyvän." - Samu H.

"Todella hyvä ja tehokas hoitomuoto." - Minna V.

 


 

FMID (faskial manipulation for internal dysfunctions) eli faskia manipulaatio sisäelinten toiminnallisiin oireisiin

Kyseessä on hoito, jolla vaikutetaan välillisesti sisäelinten toimitaan syvien faskioiden (sidekudoskalvojen) kautta, kuten faskiamanipulaatiossa (FM) tuki- ja liikuntaelinten oireita hoidettaessa. Lisäksi tarvittaessa käytetään pinnallisen faskian käsittelyä.
 
Hoito vaikuttaa vähentämällä jännitystä sisäelinten ympärillä olevissa sidekudoskalvoissa. Hoidon tavoitteena on parantaa/normalisoida kehon faskiajärjestelmän toiminta, ei siis hoitaa yksittäistä oiretta tai elintä.

Mihin vaivoihin FMID voi auttaa?

Lähes kaikkiin sisäelinoireisiin, jotka eivät johdu sairaudesta.
  • Huimaus, päänsärky
  • Äänen käheys, yskä, palantunne kurkussa,
  • Vatsa vaivat: ummetus, hitaasti/harvoin toimiva suoli, mahan turvotus, herkistyminen jollekin ruoka-aineelle ilman varsinaista allergiaa
  • Kuukautiskiertoon liittyvät häiriöt kuten kivuliaat tai pitkittyneet epäsäännölliset kuukautiset
  • Virtsaamiseen liittyvät ongelmat: tiheä virtsaamisen tarve, jäännösvirtsa, toistuvat tulehdukset
  • Lantion pohjan häiriöt ja kiputilat. Sukuelinten alueen kiputilat.
  • Kivulias selluliitti/rasvan kertyminen pienelle alueelle (esim lonkka kipeä ei voi maata kyljellä)
 

Jos et löydä sopivaa aikaa, soita p. 08 81 55 282 tai lähetä sähköpostia mediterapia@rokua.com