Tilaa lahjakortti
Varaa hoidot ja hemmottelut
Rokualainen kokous

Varaa huone

Tulo:
Lähtö:
Huoneita:
Henkilöitä:
Lapsia:
Kampanja:
Varaus- ja peruutusehdot »
Nettivaraukset arkipäiville tarjoushinnoin













































AMI

AMI - Aikuisten avomuotoisen mielenterveyskuntoutuksen kehittämishanke
Toteutusaika: 2010-2012/2013
 

Yhteystiedot:
Puh: 020 7819 277

Projektin tiivistelmä

AMI-hanke on aikuisten avomuotoisen mielenterveyskuntoutuksen kehittämishanke. Hanke toteutetaan vuosina 2010-2012/2013. Hankkeen toteuttajiksi on KELA hyväksynyt kuusi toimijaa, joista Rokuan Kuntoutus OY Rokua Health on yksi.

Mielenterveyskuntoutus määriteltiin vuonna 2005 kuntoutuksen kehittämisen painoalueeksi. Kelan mielenterveyskuntoutusta on vuosittain lisätty ja se on edelleen keskeisesti esillä kaudella 2010-2012. Työkyvyttömyyseläkemenoista kolmannes johtuu mielenterveyden häiriöistä. Masennus on selvitysten mukaan yleisin diagnoosi työkyvyttömyyseläkkeen perusteena.

AMI-hankkeen tavoitteena on kehittää kohderyhmälle soveltuvaa kuntoutusta ja sen oikea-aikaista järjestämistä, yhteistyötä mielenterveyskuntoutuksen toteuttajien ja hoitotahojen kesken. Lisäksi hankkeessa pyritään aikaansaamaan toimivia verkostoja ja palveluketjuja.

Kuntoutujan kannalta tavoitteena on parantaa ja turvata kuntoutujan työ- ja toimintakykyä sekä lievittää mielenterveyden häiriöitä. Osatavoitteena on sosiaalisen vuorovaikutuksen tukeminen ja elämänhallinnan kohentaminen.

AMI-hankkeen kuntoutuksen kohderyhmään kuuluvat työsuhteessa olevat masentuneet, jotka viimeisen vuoden aikana ovat olleet työssä vähintään 6kk ja joilla sairautena on diagnosoitu masennus ja mahdollisesti lisäksi muita psyykkisiä oireita. Masennus diagnoosi on tehty vähintään 2kk aikaisemmin ja kuntoutujalla on ollut 10 viimeisen vuoden aikana enintään kolme masennusjaksoa. Kuntoutukseen hakijalla on masennuksen ja siihen liittyvien muiden häiriöiden /oireiden vuoksi vaikeuksia selviytyä työstään ja sairaudet uhkaavat työkykyä. Kuntoutujalla on tavoite jatkaa työelämässä ja hän on motivoitunut ja halukas käsittelemään ongelmiaan ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa.

AMI-hankkeen avomuotoisen ryhmäpainotteisen kuntoutuskurssin tavoitteena on tukea kuntoutujan työ- ja toimintakykyä sekä ehkäistä tai lieventää masennuksen haittoja ja uusiutumista.

Kuntoutusprosessi koostuu kuntoutukseen ohjaamisesta, kuntoutujien valinnasta, kuntoutuksen kurssimuotoisesta toteutuksesta (henkilökohtaiset haastattelut, kaksi kuntoutuspäivää ja 18 ryhmäkertaa), kuntoutujan kanssa tehtävistä jatkosuunnitelmista ja hänen ohjaamisestaan sekä seurantajaksosta.

Kuntoutujien valinta: Esivalinnan tekee lähettävä taho hakijan tutkimusten ja haastattelun perusteella, lopullisen valinnan tekee Kela.