AMi-mielenterveyskuntoutus työikäisille
AMI-hanke on aikuisten avomuotoisen mielenterveyskuntoutuksen kehittämishanke, jonka osahankkeen toteuttaa Rokua health, Rokua 2010-2012/2013. Hankeeseen liittyvät kuntoutuskurssit toteutetaan yhteistyössä Kelan ja lähettävien tahojen kanssa. Näitä ovat mm. Oulun ja lähialueen työterveyshuollot ja mielenterveysyksiköt.
AMI-hankkeen tavoitteena on kehittää kohderyhmälle soveltuvaa kuntoutusta ja sen oikea-aikaista järjestämistä, yhteistyötä mielenterveyskuntoutuksen toteuttajien ja hoitotahojen kesken. Lisäksi pyritään aikaansaamaan toimivia verkostoja ja palveluketjuja.
Kuntoutujan kannalta tavoitteena on parantaa ja turvata kuntoutujan työ- ja toimintakykyä sekä lievittää mielenterveyden häiriöitä. Osatavoitteena on sosiaalisen vuorovaikutuksen tukeminen ja elämänhallinnan kohentaminen.
AMI-hankkeen kuntoutuksen kohderyhmään kuuluvat työsuhteessa olevat masentuneet henkilöt, jotka viimeisen vuoden aikana ovat olleet työssä vähintään kuusi kuukautta ja joilla sairautena on diagnosoitu masennus ja mahdollisesti lisäksi muita psyykkisiä oireita. Masennusdiagnoosi on tehty vähintään kaksi kuukautta aikaisemmin ja kuntoutujalla on ollut 10 viimeisen vuoden aikana enintään kolme masennusjaksoa. Kuntoutukseen hakijalla on masennuksen ja siihen liittyvien muiden oireiden vuoksi vaikeuksia selviytyä työstään ja sairaudet uhkaavat työkykyä. Kuntoutuja on motivoitunut ja halukas käsittelemään ongelmiaan ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa ja hänellä on tavoite jatkaa työelämässä.
Kuntoutusprosessin kokonaiskesto on noin yksi vuosi. Kuntoutus toteutetaan avomuotoisina, ryhmäpainotteisina kuntoutuskursseina. Kurssi sisältää aloitusjaksolla henkilökohtaiset haastattelut, ryhmämuotoisella kuntoutusjaksolla 18 ryhmäkertaa ja kaksi kuntoutuspäivää sekä seurantajaksolla kaksi yksilöllistä ja kaksi ryhmän käyntikertaa.
Kuntoutukseen hakeudutaan toimittamalla Kelan toimistoon hoitavan lääkärin laatima B-lausunto ja kuntoutujan täyttämä kuntoutushakemus (Ku 102). Kuntoutuspäätöksen tekee Kela.
Lisätietoja:
kuntoutussihteeri Sirpa Kyllönen p. 020 7819 277
projektipäällikkö, kuntoutusohjaaja Seija Huusko, p. 020 7819338
kuntoutus@rokua.com