
Liity seuraamme Facebookissa, saat ajankohtaiset tarjoukset ensimmäisten joukossa!
TYK on Kansaneläkelaitoksen rahoittamaa työkykyä ylläpitävää ja parantavaa valmennusta työntekijöille, joilla on pitkä työhistoria ja joiden työkyky on syystä tai toisesta olennaisesti heikentynyt. TYK on tarkoitettu myös työntekijöille, joita uhkaa työkyvyttömyys lähivuosina huolimatta työpaikan ja työterveyshuollon toimenpiteistä. Ammatillisella kuntoutuksella työssä jatkamista ja jaksamista voidaan onneksi parantaa oleellisesti.
TYK-valmennuksen tavoitteena on mahdollistaa työelämässä jatkaminen vahvistamalla kuntoutujan ammatillisia valmiuksia sekä työ- ja toimintakykyä. Valmennuksen kesto on yhteensä 31–33 vuorokautta 1–1,5 vuoden aikana. Valmennus toteutetaan neljässä tai viidessä jaksossa. Välijaksojen aikana osallistujat itsenäisesti toteuttavat kuntoutumissuunnitelmaansa työssä ja vapaa-ajalla.
Kahdeksan hengen valmennusryhmä kootaan joko työpaikoittain, ammattialoittain tai eri ammattien edustajista, alueellisesti tai valtakunnallisesti. Asiantuntijoiden ohjaus ja ryhmän antama vertaistuki laajentavat kuntoutujan näkemystä työstä ja työssä jaksamisesta.
TYK-valmennusta ohjaa moniammatillinen työryhmä tiiviissä yhteistyössä työterveyshuollon ja työpaikan kanssa.
TYK-valmennukseen hakeudutaan oman työterveyshuollon tai hoitavan lääkärin kautta ympärivuotisesti. Valmennus oikeuttaa kuntoutuspäivärahaan ja se on osallistujille maksutonta.
Lisätietoja palvelupäällikkö Eija Väänänen p. 020 7819 376 tai sähköpostitse kuntoutus(at)rokua.com